Yksityishenkilö lainaa rahaa
Olen kahden vakavan neurologisen sairauden kanssa elävä liikuntavammainen 30-vuotias nainen.
Viime vuosina talouteni on päässyt heikentymään joutuessani ottamaan pikalainoja- ja vippejä selvitäkseni mm. lääke- ja hoitokuluista.
Vammautumisesta aiheuttuu paljon välillisiä kuluja, joita ei erilaisissa tuissa oteta huomioon. Joudun satsaamaan ruoan laatuun tulehdusten välttämiseksi ja yleiskunnon ylläpitämiseksi tai ostamaan usein uusia pyörätuolikäyttöön sopivia vaatteita edellisten rikkoutuessa tai kuluessa.
Hakemani laina olisi minulle ihana joululahja! Talousvaikeudet tuovat jo sairauksien aiheuttamien paineiden lisäksi lisää taakkaa. Kansaneläke on pieni ja hakeutuminen työmarkkinoille ei ole minulle kuntoni puolesta ollut mahdollista ja tunnenkin olevani talouteni suhteen loukussa, josta ei näy ulospääsyä. Tämä laina auttaisi minua hankkiutumaan eroon suurikorkoisista lainoistani ja erääntyvistä maksuista, joiden takaisinmaksu ei ole mahdollista ilman uusia vippejä.

Lainaa maksuhäiriömerkinnästä huolimatta
Ikäraja 22 vuotta. Lainaa yksityiseltä henkilöltä 800 – 5000 euroa. Hakemus on maksuton. Lainaa inhimillisellä korolla ihmiseltä toiselle! Laina-aika 24

Laina maksuhäiriöiselle ulosotto
Olen keväällä valmistumassa lähihoitajaksi, töitä teen tällä hetkellä opiskelun ohessa ja kesän alusta kokoaikaisesti. Tarvitsen lainaa saadakseni keskittyä opintoihin ja

Lainaa 3000 euroa heti
Olen 54 vuotias naimisissa. Kahden lapsenlapsen vaari. Olen ollut toista kuukautta sairaslomalla käden murtuman johdostaa. Ei ole ollut normaalia arkea.